Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:39092 kpl

Blogit 2015

26.9.2015 Savolainen S vs Venesmaa P, UT, 4/2

 Viimeinen tilaisuus kelien ja aikataulujen puolesta pelata Kultaisen kannun finaali, totesivat molemmat finalistit. Keli oikein mainio sysklei, Sakulle 2 eteen, eli väylät 4 ja 13. ekalla sakun lyhyt draivi onnekkaasti väylälle, sitä tehden lyhyillä jatkolyönneilla greenille, Petellaä avaus vasemmalle reilustai, että 18aa pitkin eteneminen onnistui, pari välilyönti, mestarichippi. molemmille 2 puttia Sakulle par ja Petelle bogi, 1 up Sakulle. kakkosella kuvio toisin päin ja Petelle reikä. Kolemosen saku vei onnekkaalla sipillä. nelosella reikä tasattiin Peten tehdessä varman parin ja sakun suunnitellun bogin. Vitosella Peten avaus oikealle ja 2 chippiä, sakun avaus pitkäksi ja niin ikään 2 chippiä. Onnekas Bogiputti sisään Peten kahta vastaan 2 up sakulle. Kutonen tasattiin. Seiskn Pete vei sakun söissiesä avuksen oikealle puiden keskelle. kasi tasan, ja ysi,, par kole sakulle, Joten etuysin jälk Sakulle 2 up. kymppi tasan pareilla, 11´:llä saku onnistui duffiavauksesta huolimatta väsäämään bogin, eikä pete onnistunut tuota hyödyntämääm, reikä tasan. 12 Sakulle parilla ja 13 sakulle molempåien tehdessä bogin,  4 up, 14 Petelle parilla, sakun jouduttua lyhyen avauksen tyydyttyä 3 putin pokiin. 15 tasan. 16 Peten pitkä avaus reilusti veden yli, saku tyytyi spuunilla niemen nokkaan, josta kakkonen bunkkerin kupeeseen. peten kakkonen bunkkeriin josta, 2 lyöntiä, saku saatua chipin jälkeen reilu 3 metrisen par-putin sisään. 4 up, joten matsi ohi.

Jännä peli, joka tällä kertaa päättyi näin.

15.9.2015 Venesmaa P vs Varis J, UT, 1/0

Pelikeli oli kelpoinen, lämmin päivän yllätti pelaajat syksyn keskellä. Pete sai yhden eteen. Tunnelma oli odottava, eteneekö kaksi pääkirurgia finaaliin?

Etuysi eteni tasaisesti pääsääntöisesti par-tuloksia tehtaillen ja siten vasta 8. väylällä Joona meni johtoon Peten tehdessä bogin, kun chippi vesiesteestä jäi lyhyeksi Joonan tehdessä varman "parin".  Pete tasoitti matsin välittömästi  upottamalla birkun forelta, mutta Joona kuittasi ja upotti vastaavasti pitkähkön birkun sisään 10. väylällä - 1 up. 12. greenillä Peten hermo ei kestänyt ja lyhyt par-putti lipui ohi, joten Joonalle 2 up. Seuraavalla molemmilla pieniä yskähdyksiä, joten reikä tasan bogeilla. Joona siirtyi jo 3 up tilanteeseen 14. väylän jälkeen ja matsi näytti olevan ratkeamassa.

Kuitenkin 15. väylällä Joonan vakaa draivi yllättäen petti ja ykköspallo hävisi vasemmalle metikköön, joten Pete kavensi 2 up. Tästä ilmeisesti jäi hieman ylimääräistä puristetta Joonan svingiin ja Pete sai taisteltua seuraavat reiät bogi-par-par tuloksilla itselleen ja siten koko matsin 1/0.

Kiitokset Joonalle jännittävästä ja tasokkaasta matsista (molemmilla score lähellä 80).

31.8.2015 Savolainen S vs Kettunen J, VT, 1/0

Peli pelattiin normissa syyssäässä, +20, puolipilvista. Todistamassa tapahtumaa oli Tarinan golfikoni Martti P, jonka juhlakierros samalla oli, 150:s kierros tänä kesänä oli kyseessä.

Sakulla 2 lyöntiä eteen, väylät 15 ja 18.

Jukka aloitti mahtavalla drivellä sakun jäädessä lyömään ensimmäisenä kakkoslyöntiä, joka päätyi lipuntasolle forelle, tuloksena bogi, Jukan greeniosumapaaria vastaan. kakkosella tialnne tasoittui. Vuorovedoilla edettiin tasatilanteessa kasille, jossa Jukan 15 metrinen pirkkoputti upposi, eikä saku pystynyt vastaamaan 6metrisellään. Etuysin jälkeen Jukalle 1 up, kun molemmat ysillä päätyivät eri vaiheiden kauppa  bogiin, joka kympillä toistui. !!:ll sakun 4 merinen paariputti toi hälle reiän tilanteen tasoittuessa. 12:ll Jukka avauksellaan oikealle metsään , tuloksena pok sakun avatessa forelle ja ottaessa reiän paarilla. 13 Jukalle, 14 tasattaain, samoin 15. 16 Jukan avaus vasukkiin, kakkospalloaa tupla, Sakun sössiessä matkalla ja reika Jukalle. Saku tasoitti parilla 17. Tilanne tasan. 18 sakun lyhyt avaus väylääl, sippi tasanteelle. Jukka vasemmalla, josta kakonen riskillä veteen. saku kolmeosella takaforelle, Jukka rannlata veteen, joten sakulle perus lypsytuplalla reikä.

Hyvä, tiukka peli hienossa säässä ja seurassa.

Merkitlle pantavaa oli, että ero missään vaiheessa ei ollut yhtä reikää suurempi.

23.8.2015 Venesmaa P vs Mäkelä T, VT, 4/2

Sää oli erinomainen pelipäivänä, pelkkää aurinkoa ja +23, ei juurikaan tuulta. Tepolle 2 eteen, väylille 15 ja 18.

Molemmat olivat latautuneet matsiin hyvin, joka näkyikin tulostasossa. Pari ekaa väylää tasattiin lämmitellessä (par ja bogi). Kolmannella Pete upotti takaraffista chipin ja birkulla irtosi reikävoitto. Teppo kuittasi välittömästi seuraavalla, birkku sisään loistavan avauksen jälkeen ja AS. Seuraavalla Pete teki puolestaan birkun greeni- avauksen jälkeen. Pete käväisi 2 upissa 7:llä, mutta Teppo kavensi tilanteen 9. väylällä par-tuloksella, joten etuysin jälkeen tilanne Petelle 1 up ja lyönnit (T/P 37/35). Huikeata pelaamista molemmilta, eikä tahti siitä paljon hiipunut. Teppo kuittasi Peten johdon 10. väylällä varmalla par-tuloksella. 11. väylä oli jonkinlainen käännekohta pelissä. Teppo seikkaili metsässä ja sen reunassa, mutta etubunkkerin takaa upposi yllättäen par-chippi kauniisti sisään. Pete oli kuitenkin kahdella päällä ja vei birkulla reiän. Kahden seuraavan par-tuloksilla Pete meni 3 up tilanteeseen Tepon tehdessä bogit. 15. väylä tasattiin - Tepolle par ja Petelle birkku. Peli ratkesi 16. väylällä, jossa Pete sai taisteltua bogin Tepon tehdessä tuplan lähipelin yskiessä. Kova tulostaso oli jatkunut tähän asti, sillä käteltäessä Teppo oli tuloksessa +7 ja Pete +1.

Kiitokset Tepolle tästä huikeasta "näytelmästä", jossa molemmilla oli useita loistavia suorituksia.

17.8.2015 Kettunen J vs SeppäJ, UT, 5/4

Juha oli raivannut tiensä jatkoon pitkässä ja uuvuttavassa taistelussa Timo Rauhalalta golf-oppinsa ammentaneen Markus Winterin lopulta luovuttaessa.  Piäkirurgien monivuotinen Ryder Cup-kapteeni oli valinnut upean sään ja huippukuntoisen Uuden Tarinan kentän taisteluareenaksi.  Juhalle tasoituslyönnit väylille 4, 13, 16 ja 18.  Erittäin mukavana peliseurana oli vaatimaton Joni, joka ruoski parhaimmillaan 270-280 m mittaisia avauksia 8-asteisella extra stiff -ajurillaan ja viljeli lakonista huumoria. 

 Avausväylä tasattiin hermostuneilla bogeilla.  Sen jälkeen peli eteni tasaisesti, mutta Jukan parit väylillä 2, 6, 8 ja 10 tuottivat johtoaseman 4 up kioskille tullessa.  Siellä nautittiin rauhassa iidensalmelaiset gepardit ja analysoitiin kauden viimeisen majorin tapahtumia viikonloppuna lännemmässä.  Jason Day ansaitsi voittonsa ja Tiger Woodsin 15. major jäi edelleen niukasti saavuttamatta.  Ison Karhun 18. voiton ennätys loittonee yhä kauemmaksi taivaanrantaan.  Sitten tasattiin väylät 11 ja 12.  Juhan kolmas lyönti tasoitusväylällä 13. pyörähti harmillisesti OB, ja päädyttiin dormie-tilanteeseen 5 up.  Vaikealla par 3 -väylällä Juhan avaus oikealle bunkkeriin ja Jukan vasemmalle raffiin, lippu takana.  Juha otti veitsi kurkulla vielä ässän hihasta ja tilasi nuoren blondin kävelemään ilta-auringossa korkkareissa ja läpikuultavassa kesäasussa tietä pitkin pallon vierestä Jukan suunnitellessa kämmenet hiessä haasteelista lyöntiä raffista. Vaikka katse ei ollut pallossa, se päättyi munkilla greenille ja väylä tasattiin bogeilla.  Tunnelmaltaan rehti ja mukava kamppailu oli päättynyt.  Loput väylät pelailtiin rennosti ja maalissa vaihdettiin kuulumiset kentälle saapuneen Mr. Golfin, Jari Kettusen kanssa.

 Lämmin kiitos Juhalle leppoisasta peliseurasta!

11.8.2015 Varis J vs Kurola J, UT, 5/3

Ensimmäistä semifinalistia lähdettiin hakemaan mainiossa kesäkelissä. Jouni aloitti ennakkoluulottomasti pelaten 1 väylän viereisen 18 väylän kautta, hieman väärin laskettu mitta approachissa kostautui ja Joona vei peruspaarilla reiän ja perään kakkosenkin. Par 3:lla Joonan 3 puttia 2,5 m:stä ja Jounille kaventava reikävoitto. Seuraavalla Jounin tasoituslyönti käytössä reiän tasaus. Pelin lähdettyä näin käyntiin jatkettiin ihan kelvollisen tasoista kamppailua tasaisissa merkeissä, griineillä pieniä lipsumisia vuoron perään. Par 3 9:llä Joonan birdiellä 2 up tilanteeseen, pikainen kioskitauko ja 12:lla taas Joonalle reikävoitto. Tässä vaiheessa ensimmäisiä merkkejä Jounin kopterin epävakaasta lennosta, taitavana kuskina hän sai kuitenkin vielä kulun vakautettua seuraavalle par 5:lle, joka paareilla tasan. Sitten kuitenkin Joona kiristää entisestään ruuvia haastavalla par 3:lla, jonka vie helpolla paarilla. Kun vielä seuraavakin väylä Joonalle otetaan hiestä märät hatut päästä ja kätellään lukemissa 5 /3. Hyvätasoinen rehti kamppailu, josta voittaja saattoi tyytyväisenä jatkaa kaaviossa eteenpäin...

27.7.2015 Jyrkivaara J vs Kansanen M, UT, 1/0

Peli pelattiin kohtalaisessa säässä UT: lla maanantai iltapäivän ratoksi. Martti sai neljä lyöntiä eteen. Ensimmäisellä väylällä Janine draivasi oikealle väylän puhki puiden sekaan, kun taas Martti löi hienon draivin väylän vasempaan reunaan.  Janinen toinen lyönti puiden seasta osui harmiksi viimeiseen puunoksaan josta tipahti suoraan alas paksuun raffiin ja näin ollen ykkösväylälle merkittiin bogi. Martti taas  pelasi väylän niin kuin kuuluukin ja vei heti ensimmäisen reiän.  Myös kolmosella Martin hieno chippi kuppiin kummun päältä sai Janinen häkeltymään ja pulimetrinen putti meni ohi ja näin ollen peli oli 2 up Martille.  Neljännellä väylällä Martti sai yhden eteen, mutta ei pystynyt hyödyntämään tilannetta ja reikä meni tasan. Tästä Janinen peli lähti nousuun ja etuysin jälkeen tilanne oli tasan. Peli oli tiukka, Martti löi suoria pitkiä draiveja ja pari birkkua tarvittiin Janinen toimesta kääntämään peli voitoksi. Kuudelletoista mentäessä peli oli dormiE. Martti sai vielä väylille 16 ja 18 tasoituksen ja onnistuikin pitkittämään pelin ratkaisun viimeiselle reiälle. Liekö alkanut vesisade vai mahdoton henkinen paine sekoittaneet Martin pelin kun ensimmäiset huonot lyönnit kasaantuivat viimeiselle väylälle ja peli päättyi Janinen voittoon.

14.7.2015 Kettunen J vs Varis N, UT, 3/1

Toisen kierroksen jännittävä ottelu pelattiin hyväkuntoisella Uuden Tarinan kentällä.  Ninalle kaksi lyöntiä eteen. Nina tuli kentälle suoraan paluujuhlista.  Poika oli palannut voitokkaalta vaihto-oppilasvuodelta Michiganista.  Toisaalta mielessä poltteli jo seuraavan päivän lähtö kauden pääkisaan British Openiin St. Andrewsin Old Courselle.  Tässä suurtapahtumien taitekohdassa piti sitten kiirehtiä jollekin vaatimattomalle pikkukentälle pelaamaan jonkun mulkeron kanssa yhdentekevää työpaikan reikäpeliä! Jukka odotteli ykköstiillä parhaan ja samalla ainoan kaverinsa, golfbägin kanssa.

 Ykkösväylä tasattiin bogeilla.  Kakkosella Jukan draivi oli väylällä koivun tasolla, josta seurasi kevyet seitsemän lähipelilyöntiä.  Nina vei reiän.  Jukka kosti seuraavan väylän birkulla.  Sitten edettiin muutama väylä tasatahtia.  Etuysin loppuosa oli Jukalla vahvempi ja puoliväliin tultiin tilanteessa 4 up. Vastoin kaikkia ennusteita perälenkillä alkoi sataa.  Kioskilla nautittu kahvi sai Ninan urheilulliseen lentoon.  Lyönnit olivat pitkiä ja tarkkoja.  Väylä 13 tarjosi Ninalle toisen tasoituslyönnin, jonka hän käytti tyylikkäästi hyväkseen.  Aina sporttinen ja hyväntuulinen ladygolfari oli hiipinyt jo lähes tasoihin.  Sitten Jukka voitti väylät 14 ja 15 pareilla ja oltiin dormiessa.  Nina selvitti vielä voitokkaasti väylän 16, mutta väylän 17 fore-putti jäi hieman lyhyeksi.  Tiukka taistelu oli päättynyt.

 Kiitos Ninalle hauskasta ja urheilullisesta peliseurasta!

12.7.2015 Venesmaa P vs Vainio P, VT, 1up

Ottelu, kuten muutkin, pelattiin perinteisessä suomalaisessa kesäsäässä. Lämpömittari näytti + 10 ja pohjoistuuli siihen mukaan, joten mielessä kävi pipo lippalakin sijaan. Kisäkenttänä oli tietenkin Vanha Tarina, Paulille 3 eteen (13,15,18).

Etuysi pelattiin tuloksellisesti parempaa golffia niin kuin usein VT:ssä. Ysin jälkeen Paulilla 41 ja Petellä 37 lyöntiä, tilanne  +2 Petelle (voitot väylillä 3 ja 9).

Takaysillä Pauli löi lähestymiset bunkkereihin väylillä 10-12 ja Pete kuittasi reiät bogeilla, joten  + 5 Petelle ja 6 reikää jäljellä.Pete lipoi jo huuliaan, mutta Pauli oli päättänyt toisin. Seuraavat kaksi väylää Pete veti viivat (ei mitään kokkelia) rytmihäiriön säestyksellä ja Pauli kuittasi bogeilla reiät (+3). Tasoitusväylän (15) Pauli pelasi varmasti par-tulokseen, joten enää ero +2 ja bermuda edessä.

Väylä 16 oli reikäpeliä parhaimmillaan. Molemmilla hyvät avaukset lipalle avopaikkaan ja siitä avopaikasta Pete duffasi ensin monttuun raffiin ja sinnepä Pauli seurasi perässä. Paulin hermo kuitenkin piti jatkossa ja Peten ei, joten Paulille bogi ja Petelle tupla (+1). Seuraavalla väylällä molemmilla 2 lyönnit forelle ja "yllättäen" Peten chippi karkasi 1,5 metriin. Pauli puttasi forelta puoleen metriin ja putti sisään ja par ja reikä - AS.

Viimeisellä väylälle lähdettiin AS tilanteesta ja Paulille yksi lyönti eteen. Pauli löi avauksen vasemmalla katveeseen ja sieltä lipalle tarkoitettu välilyönti karkasi veteen. Pete sai jostakin kaivettu pelikuntonsa takaisin ja löi kaksi loistavaa lyöntiä - draivi väylälle 135 metriin ja siitä rautakasi griinille 1,5 metriä lipusta. Pete kuittasi matsin partuloksella Paulin tehdessä tuplan.

Kiitokset Paulille erittäin vaiherikkaasta ja hermoja raastavasta matsista.

7.7.2015 Savolainen S vs Tulla H, UT, 5/4 Taisteluareenana oli UT.Pelasimme pelin tyypillisessä suomalaisessa kesäsäässä: lämpöä +12 astetta, vettä tuli koko ajan, pilvet alhaalla, mikä puolestaan takasi, että juuri muita ei onneksemme kentällä näkynyt.  Ainoastaan todistajiksi ja eortuomariksi mahdollisiin konfliktitilanteisiin tulivat paikalla kollegat M.Kansanen ja K.Tuhkanen.  Harrilla kolme lyöntiä hyvää.

Ensimmäinen reikä oli oikeaa golfia S:n viedessä reiän birdiellä Harrin paria vastaan. s vei myös toisen, mutta kaksoiskosketuksen siivittämän hävisi kolmannen ja neljännellä Harri tasoitti tasatuloksella. Sitten kelin huonontuessa pelinkin taso romahti molempien ailahdellessa aika tavalla. Kioskille tultaessa S;n johto 3 up. väylän 12 jälk 5 Up. 13:lla harrilla 1 eteen ja hän veikin reiän. Kisa ratkesi 14:lla S:N bogiin H:n bunkkerista selviytymisyritysten kariuduttua.

Omien sanojensa mukaan Harri ei kunnolla toipunut ykkösväylän S;n tekemään birdiestä.

1.7.2015 Kurola J vs Huopio J, UT, 1up Saimme pelata toisen kierroksen ottelun varsin mukavassa lämpötilassa, tuulen tullessa peliin mukaan etuysillä vahvasti. Ensimmäisilä väylillä tilanteet vaihtelivat. Hämmästyttävin suoritus oli Jukalta väylällä 4, jossa 2 lyönti meni etäisyysmittarin reistaillessa pitkäksi väärän mailavalinnan johdosta. Pallo päätyi takana olevan puun (liekö jalaviä) juureen. En ole aikaisemmin todistanut chippiä tilanteessa jossa pelaajan pää on keskellä lehtiä ja kädet vain heiluvat. Vaikeasta asennosta kohtuullinen chippi joka kuitenkin päätyi bunkkeriin. Etuysin jälkeen oltiin tasatilanteessa, mutta höyrymakkaraa syötiin Jukan johtaessa 1 up. Väylä 11 ja 13 oli tuskaa Jounille ja väylä 12 Jukalle. Väylä 15 Jounille ja viimeiselle kolmelle lähdettiin Jukan ollessa edelleen 1 up johdossa. Kun 16 tasattiin ja 17 sai Jouni kun Jukka tuskaili chipin ja myös putin kanssa lähdettiin viimeiselle väylälle AS tilanteessa. Jukan avaus kiersi vasemmalle hieman katveeseen ja ulos tultiin hyvällä välilyönnillä. Kun  Jouni pelasi viimeisen varmasti kolmella griinille oli tilanne riippuvainen Jukan 4.stä lähestymislyönnistä. Vaikka Jukka hoki mantraa ”älä duffaa” niin duffasi kuitenkin..ja  veteen. Tässä vaiheessa käteltiin…ja myönnettiin Jounille birdie putti. Kiitokset Jukalle mukavasta peliseurasta

29.6.2015 Kansanen M vs Lindqvist A, UT, 20r Kisa Anssi Lindqvist ja Martti Kansanen pelattiin 29.6. Uudella Tarinalla kesän ensimmäisenä hellepäivänä, ainakin osittain. Anssi sai 2 lyönnin tasoituksen. Martti otti alkuun pienoisen etumatkan, mutta sitten Anssi sai paremmin peliotteesta kiinni, ja peli jatkuu sitten varsin tasaisena, vaikka loppureillä Anssin rautalyönneissä oli pientä haparointia. Väylällä 17 Martilla oli mahdollisuus ratkaista peli, mutta Anssin  varma putti tasoitti pelin. Tasan pelattiin viimeinenkin reikä, joten jatko hieman etiketin vastaisesti sopivaan väliin Vanhan Tarinan  neloselle, joka tasattiin. Seuraavalla hieman haparointia kummallakin, mutta Martin putti foregreeniltä juuri ja juuri vierähti kuppiin, ja niin voitto Martille 1/0 (20 reikää). Kaiken kaikkiaan hieno reikäpeli.

29.6.2015 1. kierros lähes valmis- mielenkiintoisia asetelmia jatkokierroksille Juha Seppä-lohko tarjoaa 2-kierroksella hienoja kaksinkamppailuita; kentällä naisgolfareiden naurattamiseen profiloitunut J Kettunen joutuu totisen paikan eteen vastaan tullessa ensimmäisen pelinsä näytöstyyliin hoitanut N Varis. Ortopedin ja korvalääkärin kohtaamisissa on aina lisäjännitettä, näin varmasti myös lohkon toisessa kamppailussa M Winter vs J Seppä. Tennistaitureiden S Savolainen H Tulla kohdatessa kierteitä lyödään vastustajaa säälimättä mahdollisesti tie-breakiin asti, tasainen ja uuvuttava kamppailu tiedossa! Lohkon toinen nainen J Jyrkivaara ei ole vielä päässyt iskemään kynsiään ensimmäiseen uhriinsa, joko M Kansanen tai A Lindqvist tulee kohtaamaan vuorotteluvapaan entisestään vahvistaman Lady Dominan...tullaanko jopa lohkon finaalissa näkemään kahden naisen"kissatappelu"...siihen on vielä pitkä matka, mutta kaikki on mahdollista Jorma Penttinen-lohko etenee vauhdilla kohti ratkaisuja; J Varis odottelee jo malttamattomana kahden luontaisen pallonlyöjän J Kurolan ja J Huopion välienselvittelyä. P Vainio taisi tehdä Kultaisen Kannun historiaa avauskierroksen murskavoitollaan 9/7 mutta saa vastaansa seuraavan miehen ortopedien vahvasta rosterista, aina vaarallisen, letkeästi svingaavan öljylanteen P Venesmaan. Tätä otteluparia puolestaan seuraa erityisen suurella mielenkiinnolla vakuuttavasti ja ripeästi lohkon alaosasta kohti keskustaa rynnivä, talvihajoittelun nimeen vannova T Mäkelä, joka ehätti jo M Karjalaisen nujerrettuaan varmistamaan sen, että himoittu Kannu vaihtaa tänäkin vuonna omistajaa. Kuuma heinäkuu tulee sisältämään monta kuumaa kamppailua, direktoraatti kannustaa kaikkia taisteluun!

26.6.2015 Mäkelä T vs Karjalainen M, UT, 3/2 Ideaali aamun pelisää, harmaata pilvimassaa ilman sateen uhkaa eikä aurinkoa häikäisemässä tai hikoiluttamassa. Defending Champion Mika saa yhden tasoituksen, joten lähes optimiasetelma pelillisestikin. Kenttämestarin kattauksessa kaikilla lyhyillä väylillä lippu edessä ja pitkillä nelosilla ja vitosilla valkea liehui aivan takana.

 Haastaja Teppo puttailee ensimmäiset kolme viheriötä bogeihin ja Mika kuittaa par 3:lta komean avauksen jälkeisen ensimmäisen reikävoiton.  Seuraavan 4. väylän avaukset hermoillaan karheikkoon, tasoitus jää Mikalta käyttämättä, kun T tasoittaa loistowedgen jälkeisellä lyhyellä par-putilla. Jatkeeksi hyvä par-upotus 5.väylällä, seuraava tasataan parilla. Putterit eivät ole kummallakaan hotteja ja ulosmeno päättyy T1. Mika kuittaa kioskille tultaessa komealla karheikkoraudalla ja greeniosumalla, T menettää mahdollisuutensa duffattuun chippiin, AS. Seuraavalla kofeiinia saanut T tulee heinikosta forelle, Mikan legendaarisessa maineessa oleva hybridi osuu jälleen täydellisesti, mutta takatuuli kannattaa pallon takabunkkeriin 'ALAS ALAS' huutojen säestyksellä, T 1up. Seuraa musta hetki Mestarille kun 12:sta avaukset lipeävät molemmat outtiin. T 2up ja seuraavan pitkän vitosen par-voiton jälkeen jo 3 edellä saa kisaparin mukana pelanneen savolaiskaksikon aprikoimaan jotta 'momentum men justiinsa'. Mutta ratkaisuhetket tulivat sitäkin komeampina seuraavilla väylillä. Tepon tuuleen pysähtyneen par 3 avauksen jälkeen M vaihtoi mailaa ja löi häkellyttävän kaunokaisen 1 metriin ja vei reiän, T2up ja tunnelma sähköistyi uudelleen. Seuraavalla Mikan hybridi 160 m:stä lauloi taas aariaa, pallo 3 m lipusta liideltyään tuulessa reilusti oik:lle. T latasi sivutuuleen hyvän ennakon ja 2,5 m:iin. 'Kisailu on parhaimmillaan kun par on paperia!' todettiin yhteen ääneen. T upotti birdiensä, M ei, nyt dormie-tilanne. 16. reiällä hyvät avaukset, M-hybridi tykitti pitkäksi (!) 180 m:stä, Tepon upea jatkorauta 3 m:iin. Vielä nähtiin 2014 Mestarin huikea 15 m chippi, joka ylitti rullasi reiän ylitse, muttei uponnut. Reikä tasattiin ja käteltiin.

Punapartaiset kisailijat olivat molemmat tyytyväisiä kisan tasoon ja reiluun meininkiin, toki Mika jäi jo miettimään comebackia seuraavalle kaudelle; vähäisistä pelikierroksista huolimatta mies oli iskussa osoittaen ettei mestaruus ollut tullut sattumalta

23.6.2015 Varis J vs Hänninen H, VT, 7/6 Kosteutta pelkäämätön pelipari lähtee kentälle rankkasateen vaihtuessa normitihkuun. Kelin vaativuutta kuvaa klubitalolla pari tuntia odotellut viikkokisaan osallistuja, joka ilahtuu kovasti saadessaan meistä merkkarin ja liittyy seuraan...muita ei kentällä juurikan näy. Peli etenee varsin tasaisesti vaikka loppulukemat saattavat kertoa muuta, Joona pystyy kuitenkin vähitellen hilautumaan johtoon voittaen reiän sieltä, toisen täältä muutamien tasattujen reikien lomassa. Harri lyö palloa hyvin, mutta kokemattomuus tiukoista reikäpeleistä heijastuu selvimmin lähipelissä, jossa muutaman kerran tulee strategisia virheitä...Kun tasoitusväylätkin kierroksen loppupuolelta jäävät pelaamatta kuivataan raikkaan kesäsateen kastelemat kämmenet ja kätellään viheriöllä 12.

21.6.2015 Kurola J vs Penttinen J, Vanha Tahko, 3/1 Taivaan tummentuessa ja lähes taifuunin tasoisen tulle lähestyessä avasimme 1 tiiltä Vanhalla Tahkolla. Jorman erittäin varma puttityöskentely kantoi hedelmää ensimmäisillä väylillä ja erityisesti kun taifuuni tosiaan iski ja kyytiä sai sekä varjot että kärryt Jorman matala, suora avaus puri vastatuuleenkin lyötäessä. Tilanne vaihteli mutta puolimatkan krouvissa oltiin tasatilanteessa.

Taivas hieman selkeni takaysille, jossa  väylällä 12 oltiin lähellä juhlistaa holaria, mutta Jounin rautaysi avaus lipui harmittavasti hieman reijän yli. Järviväylilllä tilanteessa oli jo hieman ratkaisun makua, mutta Jorma tuli vielä kerran takaisin loistavilla puteilla Jouni hermoillessa lähestymislyöntien kanssa. Lopulta väylällä 17 ratkaisu. Kiitoksen Jormalle myös 19 reijän saunomisesta ja maistuvasta pizzasta.

17.6.2015 Seppä J vs Karjalainen T, VT, 1 up

17.6.2015 Tulla H vs Pukkila M, 4/3

16.6.2015 Karjalainen M vs Alaharjula T, UT, 5/4 Tarja ensimmäiseen kk-koitokseen golfloman saattelemana. Uuden Tarinan avohakkuut sai allekirjoittaneen etsimään entisiä maamerkkejä...

Tuulessa ja tuiverruksessa käyty kisa kääntyi pienin marginaalein kuitenkin Mikalle ja tähän pitkälti syynä Tarjan ahkerat vierailut bunkkereissa. Voitaisiin todeta, ettei väylää ilman hiekkaestelyöntiä. Mutta kaikesta huolimatta kiitokset Tarjalle miellyttävästä peliseurasta.

15.6.2015 Varis N vs Karttunen T, UT, 7/6 Peli pelattiin juhannusviikolla syyskuisessa säässä, lämpöä 9 astetta, sadetta ja tuulta. Ninalla Raynaud’n oireet sormissa, onneksi vasta takaysillä. Tommi sai 5 reiällä lyönnin eteen, mutta peli ehti ratketa ennen tasoitusväyliä. Etuysillä Nina voitti 6 reikää, 2 pelattiin tasan ja Tommi sai vain yhden voiton. Väyläkioskille saavuttiin Ninan johdossa 6 up, jossa Tommi herrasmiehen elkein tarjosi kahvit. KIITOS! Väylä 11 voiton vei taas Nina Tommin lyödessä bunkkerista toiseen ja näin Tommi joutui dormi tilanteessa. Kun väylä 12 pelattiin tasatulos bogie, oli voittaja ratkennut tuloksella 7/6.  Pelasimme väylät sitkeästi loppuun hytisten tasaisesti pelaten. Kiitos Tommille mukavasta peliseurasta!

14.6.2015 Vainio P vs Kröger H, UT, 9/7 Kontutien kingi ja Rajakadun raivaaja pelasivat kauniissa kesäaamussa aikaisin kisakierroksen. Heikille 5 lyöntiä eteen ja UT antaa niistä 4 vasta taka-9 lopulla, joten Paulilla ajatuksena ratkaista ottelu ennen kuin se menee sinne asti. Väyläkioskin greenillä oli tilaisuus jo lopettaa, mutta vajaa metrinen putti ohi ja vielä yksi väylä pelattava ennen kuin voitto heltisi. Kiitos Heikille lupsakasta kierroksesta ja niile kahdelle hurmaavalle Hilmalle.

9.6.2015 Hänninen H vs Ruuskanen R, VT,  Hänninen 2 up, Pelitasoitukset samat, joten peli pelattiin ilman tasoituksia. Vuosien varrella useamman reikäpelin vastakkain pelanneina tiesimme pelistä tulevan tasaisen. Minulla hieman hampaankolossa viimevuotisen reikäpelin häviö Raimolle.

Etuysi meni Raimon komennossa, kahden reiän jälkeen 2 up Ramille, loput etuysistä tasaista peliä, vaihdellen 1-2up Ramille. Takaysillä peli jatkui tasaisena. Väylän 14 jälkeen siirryin ensimmäisen kerran johtoon, seuraavat kolme reikää tasan ja ratkaisu meni 1 up tilanteessa 18:lle. Avaukset molemmilla ok, toinen lyönti minulla lipan päälle ja Ramille alamäkeen vasempaan reunaan. Kolmas lyönti minulla greenin vasempaan reunaan, Ramilla oikealla hieman greenin ohi raffiin. Neljäs lyönti Ramilla duffasi hieman ja ei mennyt greenille, minulla haastava putti, matkaa reikään reilut 10 metriä ja kalteva taso, jäi n. 3 metriä vajaaksi. Ramin viides lyönti greenin ulkopuolelta reiluun metriin, minun putti kolahti reikään ja näin ottelu päättyi 2 up, kättelyt päälle.

Kiitos Raimolle miellyttävästä ja jännittävästä kierroksesta, lisäksi kiitos mukana pelanneille Jouni Hirvoselle ja Vesa Laukkaselle.

7.6.2015 Mäkelä T vs Turunen V, VT 3/2, Mäkelä voittaa silminnäkijähavaintojen mukaan, virallista raporttia odotetaan... Erinomaisen tuulinen sunnuntai lupasi links-iloittelua tutulle kohtaamiselle, jossa Veli viime vuosina oli aina vetänyt pidemmän korren. Kuitenkin jo 4 väylän jälkeen puuskat rauhoittuivat ja lyöntiennakointi helpottui. Tasaisella väännöllä 9 reikää AS-tilanteeseen eikä huippusuorituksia nähty. Takametsän kapeikot veivät Tepon vaikeuksiin 10-11 väylillä, kuitenkin metsän kautta tehty tuplabogin upotus 4 metristä sai Velin kaltevan metriputin livahtamaan ohi eikä Veli ei siirtynytkään 2 UPiin.  Huonompi jakso ja muutama virhe Velille vauhtoivat osat, T 2up ja 15 tasattiin. Bermudan ensimmäisen par riitti tällä kertaa Ja Teppo sai hiukan revanssia edellisille tappioille -- vaikka kuka sitä vanhoja muistelisi!

 

30.5.2015 Direktoraatti arpoo kaavion. Matalimman tasoituksen omaavat pelurit pääsivät suoraan 2 kierrokselle.

16.11.2014 Uusi kausi mielessä, harjoittelu alkanut ainakin henkisesti..