Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:37978 kpl

Blogit 2017

Lauri Karttusesta Kultaisen Kannun reikäpelimestari 2017!

Kuten sivustoa sitkeästi seuranneet ovat huomanneet on nuori ja lahjakas Lauri Karttunen (erikoistuva lääkäri fysiatrialta) edennyt vakuuttavasti kauden aikana kohti finaalia. Vastaansa finaaliin Lauri sai Jouni Kurolan, joka niin ikään eteni vastustamattomasti kohti kauden huipennusta. Laurin näkemys ottelutapahtumista on luettavissa alla.

Direktoraatilla itsellään oli ilo seurata Laurin peliä Hankasalmen Maljassa, jossa KYS tänäkin vuonna osoittautui KSKS golfareita vahvemmaksi. Laurin svingi on tehokas, jääpallotaustan myötä ranteiden käyttö aktiivisesti antaa mailanpäälle huomattavan lisäbuustin ja niinpä pallo lähteekin vauhdilla liikkeelle, mutta toistettavuus tekee samalla pelistä hyvin varmaa. Suhtautuminen peliin on oikealla tavalla rentoa ja pelistrategiaa voisi luonnehtia pelottomaksi. Huomion arvoisaa on myös old school tyyppinen suhtautuminen teknisiin vimpaimiin, käytössä ei ole etäisyyskelloja tai kiikareita, silmä-käsi koordinaatio riittää.

Onnittelemme lämpimästi Finaalin voittajaa ja odotamme jo innolla seuraavaa kautta johon lähdetään kerrankin järjestelmällisen talviharjoittelun kautta, valmiina tekemään Laurillekin mestaruuden uusimisen mahdollisimman hankalaksi!

28.8.2017 Karttunen L vs Kurola J, UT, 2/1

Maanantaina 28.8.2017 oteltiin Kultaisen Kannun finaali uudellaTarinalla Jouni Kurolan ja Lauri Karttusen välillä. Tasoitusten mukaan Jounille tasoitukset väylille 4 ja 13. Ensimmäinen reikä tasan bogeilla. 2. Reiällä Laurin par siivitti tilanteen 1 up. 3. reikä tasan bogeyn voimin. 4:llä reiällä molemille bogeyt joten reikä Jounille ja tilanne tasan. 5. ja 6. reikä tasattiin. 7:llä reiällä Jounille tupla vesiavauksen jälkeen Laurin tehdessä parin, tilanne 1 up. 8. reikä tasan tasokkaasti tuplabogeylla. 9. reillä Jounin par tasoitti pelin. Reiät 10, 11 ja 12 Laurille 2up par tuloksin Jounin tehdessä kahdelle väylälle Bogeyn. 13: lla reiällä Laurilla bogey ja Jounille tripla tilanne 3 up. 14. reikä Jounille par tuloksella. 15. ja 16. reikä tasan pareilla. Tilanne 2 up Laurille ennen väylää 17. Jouni avaa keskelle väylää, Lauri vasemmalle ja lyö toisen lyönnin vesiesteeseen. Lauri pääsee grenille 5:llä lyönnillä ja upottaa n. 5m tuplaputin. Jouni pääsee puttaamaan paria n. 5m päästä, Jounille kolme puttia, minkä seurauksena molemmille tuplat ja Lauri kruunataan vuoden 2017 Kultainen-Kannu- voittajaksi. 

Keli oli kylmä, peliseura mukava. Kisa koko kesän osalta haastava. Voittajan on helppo hymyillä, luultavasti tämä ei jää Laurin viimeiseksi voitoksi

22.8.2017 Karttunen L vs Varis N, UT, 3/1

” Lämpimässä ja iltaa kohti viilenevässä, tyynessä säässä lähdettiin pelaamaan välierämatsia huippukunnossa olevalle Uudelle Tarinalle. Kaksi ensimmäistä reikää Laurille par tuloksin, Ninan tehdessä bogeyt. 3. reiällä Ninan bogey riitti reiän voittoon Laurin tehdessä tuplan jostain kumman syystä. Tilanne 1 up Laurille. 4. reikä oli tasoitusreikä Ninalle. Viheriöllä koettiin draamaa, Ninalla edessä par putti 3 m:n päästä ja Laurilla niin ikään par putti 6 m päästä. Lauri laittaa kuin ihmeen kaupalla parin sisään, jonka jälkeen Ninan kaksi puttia tasasi reiän. 5. reikä tasan par tuloksin. 6. reiällä Laurin par siivitti tilanteeksi 2 up. 7. reikänä tasoitusväylä Ninalle, Lauri avaa keskelle väylää Ninan pommittaessa draivinsa lampeen vasemmalle. Laurin lähestymislyönti vasemmalle bunkkeriin ja pallo upoksiin. Laurille tulokseksi tupla ja Nina vie reiän tehden myöskin tuplan. Tilanne 1up Laurille. 8. väylällä Karttusen lyönti painuu kuin painuukin vasemmalle outtiin, varapallon par ei riitä Ninan bogeyta vastaan ja tilanne on tasan. 9. Reiällä Karttunen ottaa 3 putin bogeyn Ninan 2 putin paria vastaan ja tilanne 9 reiän jälkeen 1 up Ninalle. 10. reikä tasan bogeytuloksin. 11., 12. ja 13. reikä Laurille kahdella parilla ja tilanteeksi 2 up Laurille. 14. par 3 menee bogeyilla tasan. 15. reiällä vakuuttavat parit molemmille. Ja 16. reiälle lähtiessä tilanne on jännittävä 2 up Laurille, kun vuorossa on tasoitusreikä. Pelaajat avaa loistavasti keskelle väylää, kakkoslyönnin Nina lyö forelle n. 7m päähän lipusta, kun Laurin lähestyminen painuu vasemmalle raffiin lipun tasalle 4 m päähän lipusta. Ninan putti jää auttamatta vajaaksi ja matkaa pariin jää vielä n. 2 m. Lauri on tässä vaiheessa ennättänyt jo laskea spinit, pomput ja rullit kohdalleen, minkä jälkeen chippaa eleettömästi birdien kuppiin. Ninalla on edessään putti joka voi vielä kääntää pelin suunnan. Nina laittaa putin keskelle reikää ja peli jatkuu tilanteessa 2 up Laurille, kun kaksi reikää on jäljellä. Väylällä 17 Karttunen tekee birdieverona parin kun Nina joutuu vesiesteen kautta hankaluuksiin ja joutuu hyväksymään tappion. Laurille voitto tuloksella 3/1. Ninalle kiitos tiukasta väännöstä!”

18.8.2017 Kurola J vs Varis J, UT, 2/1 

Joona aloittaa vahvasti tuttuun tyyliin karaten nopeasti 2 up tilanteeseen. Tilanne hieman tasoittuu ennen etuysin viimeisiä reikiä, mutta kahville mentäessä tilanne 3 up Joonalle. Sen jälkeen molemmat haparoivat erityisesti chipeissä ja puteissa. Mainittakoon että väylältä 12 molemmat toteavat että ”paljon tapahtumia, vähän kerrottavaa”. Väylä 13 muodostuu taitekohdaksi Jounin tehdessä parin ja väylän ollessa ainoa tasoitusväylä mennään väylälle 14  1 up tilanteessa joka tasataan. Jouni vie seuraavat kolme väylää par tuloksella ja siis kättely 17 väylällä. Joonalle kiitos kaikin puolin mukavasta ja opettavaisesta kierroksesta.

8.8.2017 Varis N vs Karjalainen M, UT, 5/4

Kolmannen kierroksen peli pelattiin miellyttävän kesäisessä kelissä uudella tarinalla. Kenttä loisto kunnossa.  Tasoituksia ei kumpikaan saanut. Takana molemmilla työpäivä ja se näkyi alkumatkan suorituksissa. Peli eteni välillä hyvin lyöden ja välillä surkeasti. Mika voitti väylät 3 ja 8. Tasan pelattiin väylät 1, 5, 9 ja 10. Ninalle voitot muilla väylillä. Väylällä 13 Ninalle +5, joten oltiin dormie tilanteessa. Väylällä 14 Mika lyö upeasti greenin vasempaan reunaan semiraffiin lipun mittaisesti. Nina jättää taktisesti greenin eteen lyhyeks, mutta harmittavasti pallo jää paksuun raffiin.  Ninan chippi onnistuu täydellisesti ja pallo jää reijästä 15 cm, annettu par tulos. Mikalla birdie putti, jonka puttaa loistavasti. Putti  jää aivan hitusen lyhyeksi ja väylä tasataan. Ninalle voitto 5/4. Lähipelissä tehtiin tämän pelin ratkaisut. Kiitos Mikalle mukavasta reikäpelistä!

7.8.2017 Kurola J vs Hattunen K, UT 5/4

Vaihtelevassa säässä käyty ottelu oli tasaista vääntöä takaysille saakka. Erityisesti Kimmon muutama loistava putti ja par pelastus pitivät jännitystä yllä. Kimmon haasteet väylän 9 bunkkerissa ja väylien 10-12 kohdalla auttoivat Jounin hieman karkumatkalle. Kimmon loistava par putti väylällä 13 tasoitti hieman tilannetta, mutta seuraavalla väylällä molempien jättäessä taktisesti avauksen foren lähelle, onnistui Jouni chipissään hieman paremmin tehden parin. Tässä vaiheessa käteltiin. Kiitokset Kimmolle mukavasta reikäpelimatsista, jossa sääkin parani loppua kohden.

2.8.2017 Varis J vs Siljander J, UT 4/3

Ennakkoon kovatasoinen ottelu tiedossa. Joona kytkee puhelimensa äänettömälle keskittymisen maksimoimiseksi jo 2 h ennen ottelua eikä näin ollen huomaa vastustajansa epätoivoisia yrityksiä siirtää peliä rankkasadeuhan vuoksi. Vettä tuleekin alkuun reippaasti ja viisaana pidetty urologikollega Tuhkanen toteaa rangekatoksessa touhutessaan ettei tuolla voi pelata. Liikkeelle kuitenkin lähdetään perus paareilla, kakkosella molemmilla avaukset maskiin ja vain Jukka tekee paarin. 3:lla Joonalta täysin poikkeuksellinen piikkisuora lyhyt rauta lipulle, birdie lipuu kuitenkin ohi ja tasataan. 4:lla säälittävästi Joonalle yksi lyönti eteen, joka menee kuitenkin hukkaan Jukan sählätessä griinin ympäristössä ja reikä gimme paarilla Joonalle. A/S. 5:lla lippu takana, Joona varmasti griinin keskelle, Jukka vesiesteeseen vastarannalle, josta nosto ei täysin onnistu, reikä Joonalle paarilla. Seuraava tasataan paareilla. 7:lla Joona vetää avauksen käsillä veteen, kolmonen griinin kanttiin, mutta Jukka kahdella lipun yläpuolella, josta rohkea ja taitava birdie sisään. A/S. Par 5:lle taas perus paarit molemmille, mutta 9:llä Joona yllättyy jälleen piikkisuorasta lyhyestä raudastaan kohti lippua. Lyhyt birkkuputti kuitenkin taas ohi, mutta Jukka ottaa poikkeuksellisesti 3 puttia ja peli 1 up. Doglegillä Joona oikaisee kulman yli paremmin Jukan jäädessä bunkkaan ja sieltä noston ollessa paksun Joonalle par 2up tilanteeseen. Väyläkiskalla ei luonnollisesti ole neitiä paikalla, ainoastaan nälkäinen varisparvi, joten matka jatkuu. Jukalle seuraava Joonan lyödessä päivän ekan soketin ja jääden bogiin. 12:lla Joonan avaus vasuriin, Jukka hyvin satasen tupsulla. Jotain kummallista oli kuitenkin tapahtunut ja Joona löi päivän kolmannen piikkisuoran lyhyen raudan suoraan lipulle! Jukka ei hämmentynyt vaan tuli myös lipulle hiukan kauemmas, josta ei saanut birkkua ujutettua sisään kun taas Joona sen teki. 2up. Edelleen hävettää 13:lla jälleen saatu tasoituslyönti (hcp järjestelmä on golfin syöpä...) mutta sitä hyödyntäen riittää tällä kertaa gimme par reiän voittoon. Kun sitten 14:llä Joonan avaus takana olevan lipun tasalle griinin vasempaan reunaan ja Jukka bunkasta kakkosen yli griinin siirtyy Joona dormieen paarilla. 15:llä Jukka tarraa vielä mahdollisuuteensa lyömällä lähestymisen alle 2 metriin, birkkuputti lipuu kuitenkin ohi ja Joona antaa kuoliniskun varman parputin muodossa.

Hyvää tekemistä molemmilta. Parasta oli keli eli lopulta pienehkö vesisade, joka karkotti kentältä käytännössä kaikki muut ja pääsimme harrastamaan rakastamaamme lajia ilman ulkoisia häiriötekijöitä.

26.7.2017 Varis N vs Hård S (voittaja 2016), UT, 3/1

2-kierroksen peli piti pelata 12.7., mutta siirsimme pelipäivää yhteistuumin rankkasateen vuoksi. 26.7. päivälle oli myös Foreca ennustanut kahdella pisaralla vettä, mutta onneksi vain muutamalla väylällä sateli ja kisa saatiin pelattua kelpo kelissä. Ninalla kylläkin pipo ja lämpörukkaset varustuksena. Jukka Siljander lähti lähtöön kolmanneksi ilmeisesti tarkkailemaan mahdollista tulevaa vastustajaansa J. Samille yhden reiän tasoitus väylällä 13. Peli oli tasaista vääntöä ja eteni vuorovedolla. Pari reikää tasattiin. Reikien voitot par tuloksilla. Väylän 14 Nina voitti Samin seikkaillessa bunkkereissa ja väylä  15 voitto Ninalle loisto lähestymisen ansiosta. Väylä 16 tasattiin ja väylälle 17 siirryttäessä Sami dormie tilanteessa. Sami draivaa pitkälle keskelle väylää (Samin draivi toimi koko kisan loistavasti) ja Ninan avaus rulli ikävästi vasemmalle raffiin. Nina joutui lyömään toisen lyöntinsä matalana koivun oksien alta ja pallo jää greenistä noin 20 m. Samin kakkonen lähtee vasemmalle ja jää hiukan greenin  ulkopuolelle vasempaan reunaan. Lippu oikeassa reunassa. Nina chippaa sokkona loistavasti kohti lippua ja pallo jää 20 cm reiästä. Sami pakkotilanteessa puttaa ahnaasti birdieta, mutta pitkäksi ja tulos bogey. Nina näpäyttää parin ja peli päättyy Ninan voittoon. Lähipelaaminen ratkaisi tämän kisan. Kiitos Samille rennosta ja jännittävästä golfkisasta!  

17.7.2017 Hattunen K vs Mäkelä T, UT, 19r

Tepolla kello vielä Keski-Euroopan ajassa +1h, joten Teppo saapui tiiauspaikalle vasta viime hetkellä. Peli eteni tasaisissa merkeissä, molempien käydessä johtoasemassa. 15 väylän jälkeen tilanne jo 2 up Kimmolle, mutta Teppo tasoittaa pelin kolmen viimeisen väylän aikana ja näin joudutaan jatkoreijille. Ratkaisu syntyy ensimmäisen jatkoreiän griinillä Kimmon huikealla birkkuputilla. Kiitos Tepolle rennosta ja jännittävästä golfkisasta.

16.7.2017 Karjalainen M vs Polvinen V-P, VT, 1/0

Hyvässä säässä pelattu tasainen vääntö. Karjalalaisella yhden reijän tasoitus.

Koko kierros mentiin vuorovedolla. Bermudaan tullessa tasatilanteessa. 16 reikä Karjalaiselle, 17 Polvisen avaus raffiin greenin tasolle, Karjalainen 100 metrissä. Molemmat kakkosella forella ja siitä kahdella sisään eli viimeiselle reijälle +1 Karjalaiselle. 18 väylällä Karjalaisella hyvä avaus 160 metriä lipusta, Polvisella 170 metrissä. Polvisen lähestyminen epäonnistui ja Karjalainen toisella greenillä. Kisan voittoon riitti bogeyn varmistaminen , vaikka Polvinen punnersi  myös bogeyn. Kesän kolmas kierros oli tasaista pelaamista. Kiitos ja kumarrus VP:lle hyvästä pelistä.

11.7.2017 Karttunen L vs Horttanainen J-M, UT, 4/2

”Peli pelattu UT 11.7.2017. Peli lähti käyntiin viimeisen päälle kuntoon viritetyllä kentällä klo 16.20.  Kuuma, miltei tuuleton kesäpäivä, pienoinen sateen uhka iltaa kohti. Ensimmäisellä reiällä Juha-Matti  ja Lauri tekivät bogeyt, mikä vei J. Horttanaisen tilanteeseen 1 up tasoituslyönnin turviin. Molempien pelaajien jännityksen aisti viheriötyöskentelyssä ja lähipelaamisessa kautta kierroksen. Seuraavat pari reikää mentiin tasoissa, jonka jälkeen väylillä 4 ja 5 Karttusen peräkkäiset birdiet siirsivät tilanteen 1 up Laurille. Seuraavan väylän vei Juha-Matti par:lla tasoittaen tilanteen. Väylä 8, 9 ja 10 Laurille takuuvarmoilla pareilla Horttanaisen seikkaillessa vesiesteessä ja kamppaillessa yllättävän ”hookin” kanssa. Väylällä 11 Lauri siirtyy jo tilanteeseen 4 up ja on henkilökohtaisesti melko varma voitostaan.  Väylällä 12 Horttanainen kaventaa tilanteeksi 3 up, 13. tasataan ja 14. väylällä Juha-Matti laittaa kasuaalisti sand saven Laurin tehdessä bogeyn ja tilanne väylän 15 alussa kutkuttava 2up Laurille. Väylällä 15 Juha-Matti lyö ensimmäisen metsään ja Lauri painaa varman raudan keskelle kenttää. Metsästä Juha-Matti saa pallon väylälle neljännellä lyönnillä ja päätyy luovuttamaan reiän Laurille ennen kuin Lauri on edes toista lyöntiään lyönyt, dormie. Kaatosade yllättää väylällä 16… Juha-Matti lyö viidennen lyöntinsä lampeen, kun Lauri mallailee 3. lyöntiään kohti greeniä 100m paalulta. Peli päättyy kättelyyn keskellä väylää 16. ”

10.7.2017 Varis J vs Pölkki A, VT, 2/1

2-kierroksen ottelu Vanhalla Tarinalla. Anssi saa 8 reiällä hyvää edukseen, Joona puolestaan hieman hyvittävää tasoitusta Anssin päivystettyä edellisen vuorokauden lähinnä gastrokirurgisia katastrofeja hoitaen. Tässä mielessä Anssin päivystys saa luontevaa jatkoa lähinnä Joonan pelin ollessa alkuun enimmäkseen melkoista kuraa. Anssi puolestaan väsymyksen herkistämillä käsillä lyö mainioita golflyöntejä ja siirtyy täysin ansaitusti väyläkioskille saavuttaessa jo 3 up johtoon. Jotain päivystysväsyneenä pelaamisesta tietävänä ei Joona kuitenkaan anna alakulolle valtaa vaan aloittaa ryhtiliikkeen nousten osittain muutaman onnistuneen lyönnin ja toisaalta unideprivaatiosta kärsivän pelikumppanin läheltä pariin kertaan missattujen puttien ansiosta vähitellen rinnalle tasatilanteeseen. Myötätuuliväylillä 14 ja 15 Anssi sortuu lähestymisissään samanlaisiin karkeisiin ylilyönteihin ja Joona vie reiät helposti siirtyen Bermudaan lähdettäessä ensi kertaa ottelussa johtoon. Kun vielä 16 tulee Joonalle paarilla ollaan dormiessa. 17:llä Joona varmistelee avauksen oikealle koivua kohti, Anssi lataa puolestaan kaikki tai ei mitään tyylisen avauksen vasenta kaistaa kohti vasemassa reunassa olevaa lippua, lyönnin loppupomppujen heittäessä pallon kuitenkin vasemalle rinneraffiin. Sieltä kahdella chipillä lipun viereen, mutta Joona ei anna itseään enää yllättää vaan nostaa lobbyn griinille ja lypsää neitimäisesti pallon reiän viereen jolloin reikä tasataan ja kätellään 2/1 tilanteessa.

Anssilta mainioita esityksiä etenkin pelin alkupuoliskolla ja muutaman missatun putin kautta ottelu kääntyi näin päin. Toisenlainenkin lopputulos olisi ollut yhtä lailla oikeutettu.

20.6.2017 Karttunen L vs Silvonen P, UT, 3/1

Ottelu alkoi tasaisella väännöllä, joka ensimmäisten muutamien reikien jälkeen oli tasatilanteessa aina väylälle neljä saakka. Väylällä 4 Lauri sai loistostartin hyvän avauksen vuoksi ja pääsi toisen lyönnin jälkeen puttaamaan birkkua 2m päästä reiästä. Täpärästi ohi, mutta Silvosen tuplan avulla peli siirtyi tilanteeseen 1 up Laurille. Sekä Karttunen että Silvonen hyppäsivät tämän jälkeen bogijunan kyytiin vierekkäisille paikoille. 8. väylällä Laurin birdie siirsi tilanteen 2 up. Silvosen hyvä hybridipeli koko takaysillä ei antanut lupaa tuulettaa etukäteen. Loppujen lopuksi ottelu päättyi reiälle 16 Karttusen pariin Silvosen tehdessä tuplabogeyn. 

Pyrylle iso kiitos peliseurasta. Aina ei voi voittaa ei edes joka kerta.

4.7.2017 Mäkelä T vs Penttinen J, Tahko New Course, 4/2

Heinäkuun helteen suosiessa kaksikko aloittaa reikäpelin kaikkien KYS-lääkärien pomon kotikentällä, joka erinomaisessa kunnossa.

Kamppailua todistaa ylipäällikön lähipiirin tukijat. 1. väylän  päätteeksi korkataan Tepon Karhunkierrokselta jäänyt pelastautumiskonjakin jämät birdien kunniaksi -- pelin henki selvä! Kakkosella myös voitto Jorkin vielä tapaillessa rytmiä ja vaarallinen turvallisuudentunne nostaa päätään. Niinpä Jorma vie komeilla paareilla seuraavat 2 reikää.  Alkuysillä vielä kaksi tasattua reikää, kaksi Tepolle ja yksi Jormalle, tauolle  T1 -tilanteessa. Kahvikupposella taalataan hiukan svenskaa ja jatketaan kaksin tukijoukkojen vetäytyessä. Teppo hakee taas avausbirdietä 3m:stä jääden kupin reunalle, tasattu parein. Seuraavat kolme pitkää par 4, 5 ja 4 -väylää osoittautuvat hankaliksi Jorkille, kun Mäkelän draivi toimii kerrankin virheettömästi ja chippikin kulkee --T4. Leppoisasti jutustellessa kuitenkin taisto jatkuu. 15. väylällä Teppo seikkailee bunkkerissa ja lipan alla ja ylipäällikkö vie ensimmäisen dormie-reiän. Seuraavalla Jorma näyttää kuuluisaa lähipelitaitoaan 100metristä ja lähestyy haastavan kaltevalle viheriölle 2 metriin kärkkymään päivän pirkkoa. Teppo kuitenkin chippaa bunkkerin alapuolelta alle metriin ja varmistaa parin. Pomon putteri oli hiukan alavireinen, mikä käänsi ottelun kokonaisuuden Tepolle. Jorkin pelit nimikkolohkossaan päättyvät  putin livahtaessa niukasti reiän ohitse ja on kättelyn aika.  Yhdestä suusta todettiin liukkaat ja muotoillut verat erittäin haastaviksi, mutta innostaviksi. 

4.7.2017 Kettunen J vs Kröger H, UT, 5/4

Peliareenana huippukuntoinen Uusi Tarina ja olosuhteina normaali heinäkuun sää: aurinkoa, pilvipoutaa ja ukkoskuuroja.  Heikille 7 väylällä lyönti eteen. Työkaverukset kävivät ykköstiillä lyhyesti läpi tuoreimmat muutokset terveydentilassaan.  Heikin käsi oli halvaantunut päivällä pensaita tuntikausia leikatessa ja Jukan nilkka turvoksissa ja instabiili urheiluvamman jäljiltä.  Tuumattiin todeksi vanha huippu-urheilun aksiooma: "En ole koskaan voittanut tervettä miestä!" 

Heikki vei ykkösväylän händäribogeyllä, sitten kakkosväylän draivi katosi ihmeellisesti oikealle lyhyeksi ajettuun raffiin ja varapallolla ei nytkään väylää voitettu.  Jukka siirtyi johtoon kolmosväylän parilla ja Heikin nelosväylä tuhoutui kahteen harmilliseen vesipalloon, Jukka johtoon 2 up.  Viides väylä tasattiin tyylikkäillä pareilla, kuudes samoin bogey-tuloksilla.  Seitsemännellä Jukan draivi vasemmalle veteen ja Heikki kavensi.  Par 5 väylä Jukalle ja etuysin päätösväylä tasattiin bogey-tuloksilla Jukan johtaessa 2 up.  Tässä vaiheessa satoi ja ukkosti kohtuullisesti, sireenit ulvoivat ja peliryhmiä pakeni paniikissa kohti klubia.  Teräshermoiset miehet jatoivat keskittyneesti peliään.  Jukalle kaksi seuraavaa väylää pareilla ja 4 up.  Heikin upea raffi-chippi toi tasatuloksen bogeyllä väylällä 12.  Heikillä tasoittava lyönti pitkällä par 5 -väylällä, joka tasattiin.  Dormie-tilanteessa molemmilta hyvät avaukset vaikealla par 3 -väylällä, mutta Jukan tarkempi putti toi parin ja lopputuloksen 5/4.  Loppukierros pelattiin paineettomasti ihannetulokseen ja ihailtiin kaunista Suomen kesäiltaa hyväkuntoisella kotikentällä. 

Heikki oli käynyt koko pitkän talven kuivaharjoituksissa Pro Krögerin tunneilla ja hionut svingiään vaimon ihaillessa kaikkia kolmea.  Muutos lyönnissä oli selvä: vartalo kiertyi aikaisempaa paremmin, osumat olivat puhtaampia, pallo lensi pidemmälle.  Lyönnin muoto oli tyylikäs Lee Westwood -tyyppinen korkea draw.  Onnettomat sattumukset väylillä 2. ja 4. aiheuttivat tällä kertaa varman voiton luisumisen professionaalisista käsistä. 

Lämmin kiitos Heikille rehdistä ja tunnelmaltaan mukavasta matsista! 

1.7.2017 Kurola J vs Huopio J, UT, 19r

Hienossa kesäkelissä hyvää reikäpeliä. Jukka saapui kiireellä kentälle, joten Jukan vielä hakiessa lyöntiä, Jouni siirtyi 3 up tilanteeseen alkutaipaleella, joka kuitenkin tasoittui takaysin päätteeksi. Sen jälkeen jatkettiin erittäin tasaisissa merkeissä hyvällä peliotteella. Jukan varmat putit purivat, Jounin taas pyrkiessä saamaan etua avauksilla. Viimeisten reikien koittaessa molemmilla pientä haparointia, joista Jukka selvisi hieman paremmin, päätyen noin metrin voittoputti tilanteeseen viimeisellä reiällä. Varma puttityöskentely kuitenkin petti tässä tilanteessa ja siirryttiin uusintareiälle VT 1:lle, jossa Jukan avauksen takerrellessa Jouni vei reiän.

Kiitokset Jukalle hyvästä peliseurasta ja mukavasta reikäpelin henkeen pelatusta ottelusta.

30.6.2017 Varis J vs Seppä J, UT, 3/1

Aivan erinomaiset puitteet hienolle pelille, aurinkoinen lämmin keli, jota piristi reippaasti puhaltava tuuli. Mukana lähdössä pari vielä kokeneempaa vieraspelaajaa, heidän yhteenlaskettu ikä 164 v! Paljon golfia nähneille vierailijoille tämä kamppailu tuskin pysyvästi jäi mieleen, mutta hyviä(kin) hetkiä nähtiin. Juhan alkukauden pelaamattomuus näkyi raikkaina onnistumisina heti alkuun. Mainioita suoria draiveja, varmaa rautapeliä ja hämmästyttäviä chippejä, mm 4:lla hieman pitkäksi mennyt lähestyminen alarinteeseen 60 ast lobbyllä kuppiin! Tuo suoritus veikin Juhan jo 2 up tilanteeseen ja Joonan kiskaistua seuraavan par 3 avauksen käsillä vas:lle veteen oli Juhalla tilaisuus selvempään karkumatkaan. Joona chippasi kuitenkin dropin jälkeen lipun viereen ja bogi riitti tasaukseen. Tästä käynnistyi jonkin asteinen ryhtiliike ja 7-9 väylät perus paareilla Joonalle. Ennen taukokiskaa Juha saa taas hengen päälle ja ryöstää paarilla reiän. Peli tasan. Seuraavat väylät Joonalle ja kun Juha joutuu tasoituksellisella par 5:lla tyytymään reiän tasaukseen on par 3 14:llä jo hieman ratkaisun makua. Samalla kun toinen vanhemmista herroista muistelee kovaan ääneen taannoista suolitukosleikkaustaan ja erityisesti sitä kuinka morfiini sai kaikki hoitajat näyttämään "helvetin hyviltä" Joona nasauttaa vastatuuleen kerrankin puhtaan rauta 6:n joka painuu suoraan kohti lippua, auringon paisteessa ei pallon tippumista ja rulleja kuitenkaan näy...jäikö näkemättä Kultaisen Kannun ensimmäinen holari?!? Juha vetää tästä häkeltyneenä kärkkärin oikealle heinikkoon, mutta ihmeen kaupalla löytää täältä pallonsa ja saa sen nostetuksi griinille. Joona joutuu toteamaan lyöntinsä olleen kuitenkin pari m liian pitkä ja jatkaneen alastulon jälkeen bunkkeriin ja kun up and down ei onnistu tasataan reikä bogein. Sykkeiden taas tasaannuttua vie Joona seuraavan reiän parilla ja ottelu dormiessa. Kuitenkin kiusallisesti 16:lla ja 18:lla tasoitukset Juhalle. Näistä ensimmäisen kokenut strategisen golfin mestari Juha hyödyntääkin pelaten fiksusti vastatuuleen varmasti kolmellla lipulle ja bogilla peli hengissä. 17:llä kuitenkin nähdään ensimmäinen huonompi draivi, joka matkalla syvälle vasemalle kimpoaa puunrungosta oikealle väylän alkuun ja kun siitä jatko seuraavien puunrunkojen kautta vastaantulevalle väylälle alkaa peli ratketa Joonan nostaessa lähestymisensä griinille. Niinpä rehti kättely tilanteeseen 3/1 päättyneen pelin lopuksi.

7.6.2017 Karjalainen M vs Kansanen M, UT, 2/1

Kauas pilvet karkasivat, kun tornitalon herrojen kamppailu käynnistyi. Karjalaisella kesän ensimmäinen kierros ja Kansasella vasta muutama takana, eli keltanokat kentällä. Peli eteni tasaisena ja jännittävänä koko kierroksen. Kansanen hyödynsi yhden tasoitusreiän, mutta Karjalainen pystyi puristamaan vaadittavat tiukat reiät itselleen. Näin ollen kättely greenillä 17.

 Kiitokset Martille lupsakkaasta, mutta periksiantamattomasta kisasta.

26.6. Varis N vs Kokkarinen J, UT, 1 up

Juhannuksen jälkeen ukkosrintaman pyöriessä Tarinan ympärillä lähtivät kesälomalainen Jouko ja työstä suoraan tullut Nina Kultaisen Kannun ensimmäisen kierroksen taisteluun Uuden Tarinalle. Ninalla työpäivän aikana alkoi tuntua ensioireita flunssasta. Onneksi omasta meikkipussista löytyi lääkettä, jonka voimalla Nina kierroksesta selvisi.  

Joukolle neljä tasoituslyötiä, väylillä 4,7,13 ja 16, joista yhden sai hyödynnettyä. Ensimmäisellä väylällä molemmilla pientä jännitystä, väylä tasattiin bogeyllä. Kaksi seuraavaa väylää Jouko voitti hienoilla pareilla.  Väylä 4:n bunkkerit koituivat Joukolle haasteelliseksi ja bogeyllä väylä Ninalle. Par 3:lla molemmat tekivät varmat parit. Väylällä 6 alkoi Joukon draiveri temppuilemaan, Jouko joutui vaikeuksiin ja lisäksi saimme niskaamme rankan sadekuuro. Emme kumpikaan ole sadepelaajia, joten väyläkioskille asti sattui ja tapahtui hassuja asioita. Esim. väylä 9 par 3: Nina voitti 7 tuloksella (avaus vasemmalle raffiin+2 sokettia+2 bunkkerilyönti+2 puttia), Joukon seikkaillessa vielä pahemmin epäselvine rankkeineen, jotka itselleen antoi. Onneksi sade loppui. Väyläkioskilla peli Ninalle 3 up. Kahvitellessamme Jouko tuumasi, että ensi kierrokselle tullessa draiveri jää kotiin, koska siitä ei ole kuin harmia. Draiverin nuhtelu kannatti, koska tämän jälkeen draivit lähtivät upeasti keskellä väylää. Jouko napsi reikävoittoja ja pari väylää tasattiin. Väylälle 18 kävelimme tasatuloksessa. Ilma oli muuttunut aurinkoiseksi, joten jatkoreiílle tarvittaessa mielellään lähtee.  

Väylä 18: Jouko draivaa vasemmalle lehtikuusien väliin. Ninan draivi oli toiminut koko kierroksen ja nyt draivi menee pitkälle väylän oikeaan reunaan suunnitellusti. Jouko joutuu lyömään välilyönnin ja pallo lentää Nina avauksen viereen. Joukon rautapeli oli todella vahvaa ja hän lähtee lyömään raudalla varmasti, mutta pallo ajautuu vähän vasemmalle. Nina ottaa ensimmäisen kerran tällä kierroksella käteen puu 7 ja paukauttaa täydellisen lyönnin satasen tupsujen viereen. Joukon pallo löytyy harmikseen koivujen välistä ja näkymä greenille on haasteellinen. Jouko lähtee lyömään toiveikkaana sankarilyöntiä oksien välistä greenille, mutta pallo molskahtaa lampeen. Nyt Ninalla ensimmäisen kerran käy mielessä voitto. Vielä olisi lampi ylitettävänä. Ninaa jännittää, koska kierroksella on lyönyt monta  epäonnistunutta lyöntiä. Jospa nyt onnistuisi. Pitcherillä rento heilautus ja pallo lentää kauniissa kaaressa greenille 3 m lipusta. Birdey-putti jää 10 cm vajaaksi, tuloksena par ja reikäpelin voitto. Jälleen kerran sai kokea reikäpelimatsin hienoudet. Kiitos Joukolle vaiherikkaasta ja tiukasta pelistä!

 

20.6 Jälki-ilmoittautunut J Siljander tuli sotkemaan kaaviota.Direktoraatin puolueeton arvonta sijoitti hänet 1. kierroksen ilman vastustajaa jääneistä Jorma Penttinen -lohkoon paikalle 13 eli vastaan P Vainio. Tervetuloa mukaan.

14.6. Huopio J vs Turunen V, VT, 20 r

Kauniissa ja valoisassa suomalaisessa kesäillassa pelasimme juuri eläköityneen kollega Turusen kanssa vaiherikkaan ottelun. Velille kolme tasoituslyöntiä, jotka hän myöhemmin hyödynsi kaikki. Vaihtelevien pelitilanteiden jälkeen ottelu alkoi eskaloitua reiän 15 jälkeen, jolloin bermudalle lähdettiin dormie-tilanteessa (3-up allekirjoittaneelle). Tuossa vaiheessa kaiken kokeneen golfkonkari Turusen katse terästäytyi ja ote mailasta jämäköityi, mikä johti pareihin 16:nnella ja 17:nnellä kun taas minä tupeksin bogeyt. 18:nnella molemmat teimme bogeyt, mutta Velin tasoituslyönti toi hänelle reiän voiton, jolloin kierroksen jälkeen tilanne oli tasan. Jatkorei'iksi valitsimme jo klo 23 aikaan autioituneet UT-väylät 1 ja  tarvittaessa 18. Ensimmäinen jatkoväylä ei tuonut ratkaisua, molemmat tekivät parin. Toinen jatkoreikä päättyi allekirjoittaneen oppikirja-birdieen, kun Veli tyytyi bogiin. Tiukka kamppailu oli ohi ja saunaan pääsi hyvissä ajoin ennen klo 24:ää.