Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:39092 kpl

Blogit 2016

Sami Hård vei nimiinsä vuoden 2016 Kultaisen Kannun mestaruuden!!!

Koko KYS:n golfyhteisö onnittelee rookieta, jonka vahvalle pelille on selvästi tehnyt hyvää muutto Muuramen vuoristoradalta tasaisemmille areenoille. Matkalla vuoden 2016 mestaruuteen Sami kaatoi säälimättä vuoron perään toinen toistaan kovempia pelimiehiä edeten lopulta hyvin ansaittuun voittoon. Alla voittajan oma selonteko finaalin tapahtumista

17.9.2016 Hård S vs VenesmaaP Tahko New Course 3/2

Kultaisen kannun finaali pelattiin Uuden Tahkon kentällä 17.9. Samilla tasoitusta 4 lyöntiä.​ Syyskuinen keli suosi finalisteja ja myös kenttä oli huippukunnossa. 

Ottelu alkoi tasaisesti väylät yksi ja kaksi tasattiin par-tuloksilla. Petri siirtyi kolmannella väylällä 1 up, tehtyään parin.

5 väylällä molemmilla ongelmia avauksissa, mutta Sami onnekkaampi ja peli tasan. Seuraavat kaksi väylää Samille, 2 up. Petri sai taas pelin juonesta kiiinni avaus ysin lopulla ja tasoitti pelin väylän 8 par:lla ja ysin birdiellä.

Takaysille lähdettiin siis tasatilanteessa. Samilla parempi startti ja väylät 10 ja 11 Samille par:lla ja bogeyllä. Myös väylä 13 Samille, joten tilanne 3 up. Väylällä 14 hyvää kamppailua reiän voitosta, loppulta tasatulos, par. Väylän 15 Petri vie Samin epäonnistettua avauksessa. Peli päättyy väylälle 16 ja Samin par-tulokseen.

Kiitoksia Petrille hyvästä finaalivastuksesta, syyskierrokseksi peli kohtalaisen hyvää vaikka peli ailahtelikin

4.9.2016 Venesmaa P vs Karjalainen M VT 2/1

Matsi pelattiin sunnuntaina aamulla mukavassa syksyisessä säässä, Mikalle 3:lle väylälle lyönti eteen.

Pete aloitti vahvasti, kaksi ekaa reikää Petelle (par ja birkku). Pari seuraavaa reikää tasattiin, vaikka Pete vähän tarjoili niitä Mikalle.

Seuraavat reiät mentiin Peten tahdissa lähellä par-tulosta ja siten 11. jälkeen tilanne +7 = dormie. Pete oli jo varma voitosta, mutta Mika oli toista mieltä. Mika sai juonesta kiinni ja vei seuraavat 5 reikää putkeen bogi-par tuloksilla Peten tuupatessa tuplaa. Lopulta Pete sai väännettyä tuskaisen bogin ja bogin teki myös Mika, joten kättely koitti 17 väylällä 2/1 tilanteessa.

Mikalle kiitos kovasta pelistä, jälleen kerran hyvä osoitus elävästä elämästä, että ei pidä tuuletella liian aikaisin.

2.9.2016 Hård S vs Vainio P VT 1/0

Jorma Penttisen – lohkon finaali pelattiin syyskuun 2.päivänä hyväkuntoisella Vanhan Tarinan kentällä. Edellisenä päivänä molemmilla pelaajilla hieman epäonnistunut lyöntipelikisa, joten parannettavaa oli kummallakin. Samille tasoitusta 3 lyöntiä. 

Ottelu alkoi ykkösreiän tasauksella. Reiät 2 ja 3 Pauli vei par tuloksilla, 2 up. Väylältä 4 eteenpäin pelin taso parani molemmilla, Sami sai hyvän Par-putken ja tasoitti ja siirtyi johtoon Väylällä 6. Pauli kuittasi heti tasoihin hyvällä parilla 7.väyllä. Väylät 9 ja 10 veivät Paulin johtoon 2 up. Takaysin alku sujui tasaisesti eikä eroa syntynyt enempää. Väylälle 15 saavuttiinkin tasoissa, kolme reikää tasattiin ja jännittävissä tunnelmissa siirryttiin päätösreiälle. Tässä Samilla yksi taoitus lyönti. Hyvien avausten jälkeen Paulilla matkaa griinille n.165 metriä ja Samilla n.130 metriä. Sami tavoitti griinin yhdellä ja Pauli kahdella lyönnillä. Ottelu päättyi Samin lyhyeen Par-puttiin, 1/0. Kiitoksia Paulille pelistä, hyvää ja tasaista reikäpeliä.

9.8.2016 Hård S vs Kurola J VT 1/0

S.Hårdin ja J.Kurolan välinen reikäpeli pelattiin elokuun alussa Vanhan Tarinan kentällä tuulisessa mutta aurinkoisessa kelissä. Kenttä oli hyvässä kunnossa. Ottelussa Samilla 2 väylällä tasoitusta.

Ykkösväylälle molemmille Par, mutta Samilla 1 väylä tasoitusväylä, joten Sami 1 up. Toinen väylä jälleen Samille par tuloksella, tilanne 2 up. Kolmas väylä tasattiin Par-tuloksilla. Jouni vei 4 väylän Par-tuloksella Samin lyödessä veteen. Sami 1 up.

Väylät 5 ja 6 tasattiin. Väylä 7 Samille, 2 up. Väylä 8 Jounille hienolla Par putilla. Sami 1 up.

Väylä 9 Samille ja väylä 10 Jounille. Tasaista peliä. Väylät 11 ja 12 tasoihin. Väylä 13 jälleen Samin tasoitusväylä, väylä Samille par-tuloksella. Sami 2 up. Väylä 14 Jounille hienolla Par:lla. Väylä 15 epäonninen molemille, mutta lopulta Sami lyönnin edellä, tilanne 2 up. 

Jouni kovalla loppukirillä vie väylät 16 ja 17, joten viimeisellä reiällä tasoissa. Sami onnistuu hieman paremmin lopussa ja voittoon 1/0. 

​Vaihtelevaa ja useita hienoja suorituksia. Reikäpeliä parhaimmillaan, kiitos Jounille hienosta pelistä.

17.8.2016 Karjalainen M vs Karttunen L UT 1/0

Hienossa säässä kamppailtu kisa. Jälkipolvet eivät kyllä pääse nauttimaan tämän kisan pelillisistä hienouksista. Molempien pelaajien pelillinen terä oli näköjään tylsynyt vaikka kamppailu oli mielenkiintoinen viimeiseen asti.

Mika tasoitusta +4. Mottona win the right hole. Ykkönen tasattiin ja Laurille 2 väylä. Mika tasoitti kolmosen birkulla. Mika 1 up kasin jälkeen, Laurin lyödessä avauksen outiin. Takaysillä tilanteet vaihtelivat E ja Mikalle +2 välillä. 18 lähdettäessä tilanne Mikalle 1 up. Laurin avaus oikealle naapuriväylälle. Mikalla lyhyt avaus, mutta keskellä väylää. Laurin kakkonen 160 metriin lipusta ja Mikan aivan viereen. Lauri lähestyi 3 metriin lipusta, mutta pään kestäessä Mikan hybrildi oli taas luottamuksen arvoinen ja lähestyminen 3,5 metriin. Mikan birdie hieman pitkäksi ja kun Laurikaan ei saanut birkkua sisään, riittä Mikalle par varmistamaan kisan voiton.

Kiitokset Laurille herrasmiesmäisestä peliseurasta.

13.8.2016 Venesmaa P vs Kokkarinen J VT 5/4

Peli keli oli karmaiseva, sadetta ja tuulta paljon, lämpötila reilu 10. Joukolle 6 lyöntiä eteen. Jouko aloitti vahvasti, eka reikä sinne bogilla etulyönnin turvin. Pete nappasi toisen par-tuloksella, joten AS. Kolmas tasattiin bogeilla. Nelosella Joukolla loistava chippi upposi kuppiin forelta ja birkulla reikä 1 up. Sitten Pete pääsi parin makuun ja seitsemän perättäistä paria vei tilanteeseen 3 up. 12 tasattiin bogeilla. Kolmetoista oli varsinainen seikkailu molemmilla, kummatkin puuhastelivat urakalla, lopulta reikä Petelle annetulla tuplalla 4up. Kättely oli edessä seuraavalla Peten tehdessä parin Joukon siihen bogi. Kiitokset Joukolle hyvästä pelistä.

4.8.2016 Vainio P vs Hattunen K VT 3/2

Ottelua ennen käytiin viestien vaihtoa odotettavissa olevan sateen vuoksi. Päätettiin kuitenkin pelata, mutta aikaistettiin lähtöaikaa tunnilla – päästiin kuivana liikkeelle, sade alkoi vasta toisella väylällä. Kimmolle 4 lyöntiä tasoitusta,  joista kolme Kimmo käyttikin tasoittamaan reiän. Tarinan uusittu tuloskortti jakaa nyt reikäpelin tasoitukset tasaisesti etu9lle ja taka9lle. Etuysi mentiin Paulin määrätessä tahdin hyvillä puteilla ja Kimmon lyöntien välillä epäonnistuessa: AS-AS-P1-P1-P2-P2-P3-P3-P3. Takaysin Kimmo aloitti vahvasti, hienot lähestymiset 10llä ja 11llä – varsinkin 11llä tehty birkku oli hieno. Tilanne huolestuttavasti enää P1. Sitten pari väylää tasattiin. Sadekin kiihtyi. 14llä Kimmon avaus epäonnistui ja meni lyhyenä oikealle, Pauli myös varovaisesti oikealle tien viereen. Kimmo lyö uutta palloa peliin ja kysymykseen ”vara vai uusi?” antaa vastauksen ”varapallo”. Pauli löytää oikean merkkisen ja numeroisen merkitsemättömän pallon korkean ruohikon seasta  ja Kimmo yrittää pelata sitä lyömällä heinikossa kolme kertaa kunnes nostaa pallon ja toteaa, että eihän se ole hänen, vaan apteekkari Vidgrenin - logo oli alapuolella . Reikäpelissä väärän pallon pelaaminen tietää reiän menetystä (sääntö 15-3) – nyt P2. Sade vain yltyy ja 15 tasataan hätäisesti pelaten. Ottelu päättyy sitten 16lle Paulin hienolla putilla. Siten kättely tilanteessa 3/2. Sade loppuu.  Kiitos Kimmolle, mukava kierros, kehno keli –mutta kosolti oppia reikäpelistä.

 

28.7.2016 Vainio P vs Penttinen J Paltamo 4/3

Lomailijat saivat lopulta askelmerkit sopimaan ja peli päästiin pelaamaan Paltamon kauniilla ja hyväkuntoisella kentällä hienossa kelissä Jormalle 5 lyöntiä hyvää, joista 4 takaysille ja 2 viimeiselle kahdelle - Paulin kannalta peli piti siis ratkaista aikaisin. Mutta peli eteni etuysilla tasaisena: AS-J1-AS-P1-AS-P1-AS-P1-P1. Takaysin vaikea 10 väylä Paulille, väylä 11 tasattiin. Suomen vaikein par4, väylä 12, Jormalle hienosti bogilla (melkein par). Sitten Pauli vei kolme väylää peräkkäin bogi-birdie-par Jorkin pelin yskähdellessä. Kättely 15llä. Kiitos  mukavasta pelistä Jorkille.

25.7.2016 Venesmaa p vs Jyrkivaara J UT 5/4

Peli pelattiin trooppisessa säässä ja kauniissa seurassa, Janine ja kaksi muuta naista sekä minä. Janine oli varannut loistavan sään ja seuran, joten pakkohan tuossa seurassa on pelata hyvin.  Janinelle yksy lyönti eteen.

Tämän asetelman turvin Pete karkasi 5 up kahdeksan reiän jälkeen. Janine aloitti kirin lupauksensa mukaisesti napaten kaksi seuraava ja oli lähellä viedä vielä seuraavat kaksi, mutta Pete sai tasattua viimeksi mainitut par-bogi tuloksilla. Siinä oli pelin kulmniaatiokohta ja kättely sitten edessä 14. reiällä. Kiitokset Janinelle loistavasta peliseurasta. 

20.7.2016 Kurola J vs Varis N VT 2/1

Ennakkoasetelmat olivat selvät. Aikaisempina vuosina Varikset olivat koituneet Jounin kohtaloksi. Ilmassa oli jännitystä havaittavissa jo parkkipaikalla. Ryhmään ei kelpuutettu puolisoa joka kyllä tarkasteli viheriöiden (huonoa) kuntoa edeltävästä ryhmästä käsin. Peli lähti käyntiin tunnustellen ja asemia hakien. Väylät 1-4 tasattiin. Niina löi väylällä 5 veteen ja Jouni teki birkun. Sen jälkeen Jouni vei myös väylät 6-9 sekä 12. Väylä 13 oli Niinalle tasoitusväylä jonka Niina sitten veikin vahvalla suorituksella saaden siitä hengen päälle Jounin hermoillessa. Erityisesti väylä 14 mahtava 15 m par putti Niinalta siivitti peliesitystä uusiin ulottuvuuksiin. Kun kuitenkin Jouni sai puristettua tasatuloksen väylällä 17 niin peli päättyi tulokseen 2-1. Kiitokset Niinalle mukavasta pelipäivästä hienossa golf kelissä.

18.7.2016 Hård S vs Varis J UT 1/0 

Toisen kierroksen ottelu Joona Variksen ja Sami Hårdin välillä käytiin The Openin jälkeisenä maanantaina 18.7. Uuden Tarinan kentällä. Sää suosi pelaajia ja kenttä olikin täynnä pelaajia.

Ottelu alkoi Joonan komennossa ja Joona veikin kolme ensimmäistä väylää hyvällä pelillä, Samin hieman hakiessa lyönti tuntumaa. 4 väylällä Samilla yksi tasoituslyönti, jonka Sami käytti hyväkseen, Joona 2 up. Väylä 5 Par 3 Samille par-tuloksella. Seuraavat 4 väylää tasattiin. Väylällä kymmenen hyvien avausten jälkeen Sami onnistuu paremmin lähestymisessä, par-tuloksella peli tasoihin.

Tauon jälkeen johtopaikka vaihteli väylältä toiselle, Sami ensi kertaa johtoon väylällä 14. Väylällä 15 Joona tasoitti par:lla. Väylä 16 Samille ja väylä 17 taas Joonalle. Mielenkiintoinen päätösreikä tulossa. Hyvät avaukset molemmilla, mutta haparointia jatkolyönneissä. Joonan oli lyötävä jatkolyönti ojan eteen. Sami onnistui n.150 metrin lähestymisessä. Kahden putin par-tulos riitti Samille, voitto 1/0. Kiitos Joonalle loistavasta ja jännittävästä pelistä. Tapahtumia riitti.

18.7.2016 Karjalainen M vs Turunen V UT 4/2

Velille tasoitusta 1 lyönti ja sit menoksi. Eka väylä tunnustekua, mikä tasattiin. Kakkosella Mikan birkku, mikä loi uskoa. Etuysi Mikalle 1 up. 10, 12 Mikalle ja Velille väylä 14. Mika vei seuraavat väylät, joten 16 kättely. Tasaista pelaamista, mutta Velin yleensä jäätävän varma lähipeli oli hakuisessa, mikä mahdollisti Mikalle pelin voiton. Kiitos ja kumarrus.​

11.7.2016 Hattunen K vs Heiskanen P UT 4/3

Aurinkoinen keli ja Tarinan greenitkin jo kesäisessä kunnossa. Lähtötilanteessa Petrillä kahden lyönnin etu. Etuysi pelataankin hyvin tasaisesti molempien käytyä vuorollaan johtotilanteessa. Takaysillä Petrin svingi alkaa yskähdellä ja Kimmo pääsee karkuun. Peli ratkeaa 15. väylällä. Kierroksen upein suoritus nähtiin väylällä 6 kun Petri upotti greenin takareunalta oikealle kallistuvaan loivaan alamäkeen viettävän greenin edessä olevaan reikään. Putin pituus arviolta n 20 m.

29.6.2016 Karttunen L vs Kansanen M UT 4/3

Kisa käytiin Uuden Tarinan kentällä sään puolesta mahtavissa olosuhteissa. Kisa lähti käyntiin nuoremman osapuolen jännittäessä peliseuraa. Ensimmäinen reikä meni Kansasen ohjaksissa ja Kansanen siirtyi 1 up. Karttunen ei tästä lannistunut vaan siirtyi kahdella peräkkäisellä birdiella johtoon 1 up. Tämän jälkeen nuorempi osapuoli pelasi elämänsä peliä ja hallitsi ottelua yksittäisiä notkahduksia lukuun ottamatta. Peli päättyi väylän 15 greenillä tulokseen 4/3.

1.7.2016 Penttinen J vs Huopio J UT 2/1

Uusi Tarina, lämpö +25 C.  Jukka avaa 250 m piikkisuoraan. Jormalla surkea  avaus:  toppiosuma palloon, joka pysähtyy   naisten ( entinen punainen) tee-boxin  taakse. Tämän jälkeen peli etenee tasaisena 17. reiälle, jossa kammpailu päättyy Jormalle 2 up tilanteeseen.

30.6.2016 Venesmaa P vs Mäkelä T UT 5/4

Peli pelattiin loistavassa kesäkelissä, hellettä ja mukavasti tuulta ajoittain, Tepolle 2 lyöntiä eteen. Pete livahti heti kolmen väylän jälkeen + 3 johtoon, mutta Teppo kovana pelajaana kavensi kutosella +1 tilanteeseen. Etuysi päättyi 2 Petelle tilanteeseen. Takaysillä Tepolla putteri yskähteli toistuvasti ja Pete sai reiät kuitattua vieden kolme putkeen - tilanne 5 up. Kättely oli edessä väylällä 14. Molemmille kirjattiin korttiin tasokasta 2 birkkua. Kiitokset Tepolle pelistä.

29.6.2016 Karjalainen M vs Seppä J W/O

Direktoraatin saamien tietojen mukaan Juha oli (vihdoinkin) hakeutunut hieman ennen tulevaa reikäpeliään golfpro Jani Haaruksen vastaanotolle. Tunti oli sujunut mukavasti kunnes lopuksi uuden svingin reippaassa läpilyönnissä vasen lonkka pelästyi valtavaa liike-energiaa ja napsahti...tämä valitettava tapahtuma tulee pitämään kapteeni Sepän jonkin aikaa poissa kisakentiltä. Toivomme pikaista kuntoutumista!

27.6.2016 Kokkarinen J vs Savolainen S UT 1/0

Mukavan lämmin kesäinen päivä. Joukolle 5 lyöntiä tasoitusta, jotka ratkaisivat pelin. Etuysi meni tasoihin. Väylät 8-12 Sakari pelasi tosi hyvin, kolme paria, yksi birdie ja 1 bogi, ja Jouko oli jo 2 down. Lopussa Sakarin putteri alkoi temppuilla ja yllättäen viimeisellä väylällä peli ratkesi Joukon eduksi.

22.6.2016 Hård S vs Kettunen J UT 2/1

Reikäpeli Jukka Kettusen ja Sami Hårdin välillä pelattiin Tarinan uudella kentällä aurinkoisessa mutta tuulisessa kelissä. Kentän kunto haki vielä parastaan kuten myös ottelijoiden pelaaminen.

Ensimmäisellä reiällä Jukka siirtyi 1 up tilanteeseen Samin sorruttua virheeseen avauksessa. Peli tasoittui 3 väylällä Samin par tuloksella. Etu ysi oli molemmilta haparoivaa peliä ja virheitä tehtiin puolin ja toisin. Taukokioskille tultiin Samin ollessa 3 up.

Takalenkillä molempien peli parani eikä reikiä voitettu yhtä helposti. Väylät 11-14 tasattiin hyvillä tuloksilla. Jukka vei väylät 15 ja 16, mutta väylällä 17 muutama virhe lähestymislyönneissä ratkaisi pelin Samille. Tulos 2/1.

21.6.2016 Hattunen K vs Kröger H UT 19r

Kesäkuun toistaiseksi lämpimin päivä tarjosi erinomaiset olosuhteet reikäpelille Kröger – Hattunen. Heikille kolme lyöntiä tasoitusta (UT).

Alkuun Kimmo tykitti jo kolmen pisteen johtoon, mutta Heikki tasoitti pelin yhdeksännellä reiällä. Sen jälkeen mentiinkin  takaysi yhden pisteen marginaalilla tasaisesti. Kimmo johti yhdellä pisteellä 17. reiän jälkeen. Dormie tilanteessa Heikin lähestymislyönti lipulle onnistui ja peli jälleen tasan. Vuoden pisimpänä päivänä valoa riitti ja mentiin jatkorei´ille. Peli ratkesi jo ensimmäisellä jatkoreiällä Kimmolle. Reikäpeliä parhaimmillaan!!



14.6 2016 Kurola J vs. Polvinen VP UT 6/4 

Kohtuullisessa kelissä pelattiin ensimmäisen kierroksen ottelu. Griinit olivat juuri tapitettu ja varsin hiekkaiset, joten toivat lisähaastetta peliin. Ryhmässä mukana edellisen vuoden mestari joka piti huolen sääntötulkinnoista. Jouni sai ensimmäisen ja kolmannen reiän mutta Veli-Pekka neljännen tasoitusreiän sekä viidennen joten oltiin tasatilanteessa viidennellä ja myös seitsemännellä Jounin kyntäessä bunkkerissa. Sen jälkeen Jouni vei seuraavat 5 reikää ja 13 reikä tasattiin. Reiällä 14 oltiin siis katkolla. Jouni avaus säilyi kuin säilyikin forella vasemman bunkkerin edessä. Veli-Pekan avaus saman bunkkerin taakse. Veli-Pekalta hieno nosto griinille josta kahdella putilla bogey. Jouni lirutteli parin joten tässä vaiheesa käteltiin. Kiitokset Veli-Pekalle mukavasta kamppailusta.

6.6 Kaavio arvottu, jälki-ilmoittautumisia otetaan vielä vastaan

Direktoraatti arpoi kaavion tekemällä pelaajista listan ilmoittautumisjärjestyksessä ja sen jälkeen satunnaislukugeneraattori laittoi listan omaan järjestykseensä, mistä kaavio muodostettiin vuorotellen molempiin lohkoihin.

31.5 Uusi kausi, direktoraatti esitti kilpakutsun.

Hyvää kevättä golffarit!

on jälleen aika ilmoittautua kauden läpi pelattavaan työyhteisömme Golf reikäpeli turnaukseen. Asiaan aiemmin vihkiytymättömille avautuu arkistot- ja kappale kiehtovaa lajihistoriaa osoitteesta kultainenkannu.net/. Viime vuosi huipentui klassikkokamppailuun Sakari Savolainen vs Petri Venesmaa josta voittajaksi itsensä taituroi neurokirurgian klinikan golftallin kärkietenijä Savolainen. Tuttuja taistelupareja ryhdytään jälleen arpomaan vastakkain ilmoittautumisajan päätyttyä 5.6. Ilmoittautumiset allekirjoittaneen s-postiin! Ensimmäinen kierros käynnistynee heti tämän jälkeen kunhan ruohonkorret vielä hiukan vahvistuvat. Vinkatkaa työkavereillekin kisasta, kaikki rohkeasti mukaan

 terveisin Direktoraatti